Brasiliainen Jiujitsu

Brasilialainen jiujitsu harrastuksena

Brasilialainen jiujitsu eli BJJ on kamppailulaji, joka on kehitetty judo- ja jujutsutekniikoiden pohjalta. Tekniikat keskittyvät enimmäkseen vastustajan kaatamiseen tähtääviin alasvienteihin sekä mattotekniikoihin, joissa tavoitteena ovat erilaiset lukot ja kuristukset. BJJ:ssä käytetään bjj -kimonoa eli gi:tä.

BJJ on loistava harrastus niin lapsille kuin aikuisillekin. Treeni koostuu yleensä alkulämmittelystä, tekniikkaosiosta ja lopuksi halukkaat voivat sparrata eli painitaan kuten harjoitusottelussa. Sparraus on täysin vapaaehtoista. BJJ kohottaa kuntoa ja parantaa liikkuvuutta sekä on erittäin koukuttava harrastus! Lajia kuvataan usein shakiksi ihmiskehoilla eli siitä saa halutessaan hyvää aivojumppaa.

Lasten treeneissä opetellaan leikin varjolla tekniikoita ja matolla liikkumista. BJJ:n voi aloittaa 5-vuotiaana. Pienimmät huomioidaan treeneissä omana ryhmänä ja esimerkiksi alle 9-vuotiaat eivät saa harjoitella lukkoja ja kuristuksia. Harjoiteltavia tekniikoita myös valikoidaan iän ja motorisen tason mukaan. Jokaisessa treenissä opetellaan huomioimaan treenikaveri ja kuuntelemaan opetusta.

Treeneihin saa tulla katsomaan ja tutustumaan milloin vain. Tervetuloa!

BJJ urheilulajina

Urheilumuodossa lajiin on lisätty sääntöjä, jotka tekevät siitä ottelijoille turvallisemman, sekä luotu pisteytysjärjestelmä. Toisin kuin Vale Tudo-otteluissa, lyöminen ja potkiminen ei ole sallittu. Pisteitä annetaan alasvienneistä sekä positioista, jotka ovat ottelijalle edullisia. Ottelut voitetaan joko pisteillä, toisen ottelijan luovutuksella (lukko tai kuristus, jolloin luovuttava osapuoli taputtaa joko vastustajaa tai mattoa kädellään), tuomarin keskeytyksellä tai vastustajan menettäessä tajuntansa.

Tyypillisessä ottelussa noin 80% käydään matossa painina, jolloin ottelijat pyrkivät pääsemään pisteitä tuoviin asemiin, sekä lopettamaan ottelun erilaisilla lukoilla tai kuristuksilla. Lukot pakottavat vastustajan luovuttamaan niiden tuottaman kivun takia, kun taas kuristukset estävät joko hengittämisen tai veren kulkeutumisen aivoihin.

Kilpailumuodossa laji vaatii ottelijoilta ensisijaisesti tekniikoiden hallitsemista ja strategista kykyä niiden suorittamiseen kun tilaisuus ilmenee tai tietoisesti rakennetaan. Toinen tärkeä ominaisuus on hyvä kunto. Kolmas tekijä on voima, joka saattaa tasaväkisillä tekniikoilla ratkaista ottelun. Taisteluhenki on myös ratkaisevaa. Ottelu voidaan päässä hävitä jo ennen sen alkamista, jos taisteluhenki ei riitä.

Jos olet kiinnostunut kilpailemisesta, klikkaa oikealta sivusta ”Kilpailijoille” -osio!

BJJ in Hanko

Hanko Hyrsky’s wrestling division; Hilti Hanko is one of Finland’s most successful Brazilian jiu-jitsu and lock wrestling clubs. The coaches are e.g. European champions. If you are interested in starting training, contact us!

Yhteystiedot

Tony Bäckman

040 5590856
backman.tony@gmail.com

Salin osoite: Lähteentie 4, Hanko

Treeniajat junnut:
ma ja ke klo 16:30-17:30

Treeniajat aikuiset:
Ma 17:45-19:15 Gi
Ti 17:00-18:30 Nogi
Ke 17:45-19:15 Gi
To 17:00-18:30 Gi
Pe 17:00-18:30 Nogi

Salietiketti
Kilpailijoille

Tiedotteet


Info BJJ

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Nunc dignissim malesuada nibh ac viverra. Aliquam…

Lue lisää

Ilmoittaudu jäseneksi!


Nimi
Syntymäaika
Huoltajan nimi
Osoite
Puhelinnumero
Sähköposti
Avain


Viesti
Lomake on lähetetty onnistuneesti!
Lomakkeen lähettämisessä on tapahtunut virhe. Tarkista kaikki lomakkeen kentät uudelleen.

Kysyttävää ilmoittautumisesta?

Vastaamme mielellään kysymyksiisi joko puhelimitse tai sähköpostilla.

Puhelin

040 5590856